• TERÄSMUTSI

YLÄASTE, JOKA OLI TÄYNNÄ HOMETTA

!VAROITUS, ei herkimmille lukijoille!


Tästä aiheesta kirjoittaminen on pyörinyt hyvinkin kauan mielessäni ja juuri nyt, universumi toi silmiini samasta koulusta liki samanlaisen kokemuksen, joten annan palaa. Tuon toisen tekstin pääset lukemaan, tästä.


Mun yläaste-aikani ei ollut helpoimmasta päästä henkisesti eikä fyysisesti, monien syiden takia. Tänään käsittelen vain yhtä niistä syvemmin, nimittäin sisäilman ja homeen vaikutusta kehoon sekä mieleen. Ja sitä kuinka arvottomaksi nuorten terveys on tehty, vaikka mediassa muutoin jauhetaan nuorten hyvinvoinnista.


Kyseinen yläaste, jonka itsekkin olen käynyt on perustettu 1967, sen jälkeen rakennukset ovat ymmärtääkseni pysyneet pääosin samoina, pieniä korjaus- yms töitä lukuunottamatta. Hieman siis taustaa itse rakennuksesta siinä. Yläasteelle saapuessani olin erittäin urheilullinen sekä terveellisen tasapainoista elämää viettävä nuori naisen alku. Ensimmäisenä vuonna vietin kaiken vapaa-aikani joko jalkapallokentällä tai muualla urheillen, silloin riesana ei ollut kuin pieni jomotus päässä.


Toisen luokan syksyllä, kaikki romahti. Olin joutunut lopettamaan omasta tahdosta riippumattomasti rakkaan lajini, jalkapallon pelaamisen. Kroppa muuttui ja antoi altistumismahdollisuuden avautua. Syksy alkoi järkyttävillä päänsäryillä, jatkui oksenteluna, väsymyksenä. Tätä kaikkea seurasi erilaiset kutinat, vapinat ja jopa pienet tajuttomuuskohtaukset.

Ajattelin ihan suoraan sanottuna, että mitä helkkaria, johtuuko tämä nyt todella kovan reenaamisen liki seinään tyssäämisestä vai missä vika? -Ei, ei se johtunut siitä.


Aluksi oireet loppuivat siihen, kun olin koulusta poissa. Pian ne kuitenkin seurasivat myös kotiin, kun touhusin koulujuttuja, koulussakin käytettyjen kirjojen yms välineiden kanssa. Ei tarvinnut olla Einstein, jotta tajusin, missä vika oli. Koulussa olisi oltava jokin vialla, joten suoraan rehtorin ja muiden opettajien puheille. "Ei täällä mitään ongelmia ole", totesi useampikin opettaja. Yhden opettajan liki jatkuva sairaslomalla olo ja myöhemmin kokonaan katoaminen, paljasti totuuden.

Vanhemmat hiillostivat koulua, mutta ei sieltä vastauksia saatu.

Oli luojan lykky, että olin erittäin huono matematiikassa, sillä pääsin pienryhmään, jota loppuen lopuksi järjestettiin toisessa koulussa. Siellä saatoin hengähtää, edes hieman, sillä myöhemmin myös siellä taidettiin todeta samoja ongelmia.


Mikään ei muutoin muuttunut, mutta oireet pahenivat ja rehtorin sekä opettajien ohjeistus olikin kääntyä aina terveyskeskuksen puoleen. No, minä fiksuna tyttönä, ravasin miltei joka päivä koulusta terveyskeskukseen oireideni kanssa, josta minut passitettiin opiskelemaan kotiin. Voitte varmaan kuvitella kuinka opiskeluni kärsi tästä, kouluinnostukseni hiipui ja yläasteen päästötodistukseni oli erittäin huono. Fyysinen kuntoni oli romahtanut ja henkinen jaksaminen siinä pisteessä, että pyörin uupuneena väärissä piireissä.


Tähän soppaan toki joudutaan kohdallani lisäämään se (koulu)kiusaaminen, joka tosin ei jäänyt ihan sinne kouluun. Se seurasi minua kotiin, harrastuksiin, perheeseeni, enkä oikeastaan enää osaa sanoa oliko hetkeä tai päivää, että olisin saanut olla rauhassa..


Itkin monet päivät ja yöt, olin menettänyt terveyteni lisäksi myös sosiaalisen elämän ja innon siihen. Olisi ollut yksi lysti, jos olisin sinä eräänä iltana jäänytkin auton alle. Uskoin tuolloin, että se olisi ollut parempi kuin elämän valitseminen.


Kaikki kielsivät kaiken, vaikka tiedostivat ongelmat. Jos vahingossakaan puhuit ääneen, että muuten tuossa kotitalous-luokan vieressä olevassa vessassa on katto aivan vihreä, sait vain hiljentäviä katseita ja painostusta.


Että jos joku vielä väittää, ettei Suomessa olla yhtään korruption alla, niin tuleppa juttelemaan kanssani.


No, kuin ihmeen kaupalla, selvisin yläasteesta ja sydämeni löi vielä. Ajattelin, että helkkarin jees, vihdoin terve elämä takaisin. Sillä koko yläaste oli mennyt sairastellessa, pahoinvoidessa, itkiessä ja jopa loppua kohti lintsasin tunneilta, jotta voisin paremmin.

Rehellisesti, en tiedä moniko sen ajan opettajista on edes elossa enää...



Jihuu, lukioon, toisella paikkakunnalle. Siellä olisi varmasti terve sisäilma tai niin luulin.

Ensimmäinen ja toisen vuoden alku meni mahtavasti, olin aivan innoissani, sillä olin kesän aikana löytänyt elämän jälleen. Olin hyvässä vauhdissa terveyteni kanssa, kerätyt kilot karsivat ja henkinen puolikin kovin räpiköi parempaan. Toisena vuonna kuitenkin jotain tapahtui, siitä lisää tulevaisuudessa, mutta se palautti maanpinnalle. Oikeastaan se veti maan alle ja pimeyksiin, kovemmin kuin koskaan aiemmin.

Yhtäkkiä liikuin aivan väärissä porukoissa, tein aivan järjettömiä juttuja ja sekoilin vielä huolella lisää. Lähdin muun muassa eräälle matkalle, silloisen "ystäväni" kanssa ja on todellinen ihme, ettei minua löydetty ruumispussissa tuon reissun jälkeen.

Millään ei tuntunut olevan oikean väliä, päässäni oli vain yksi lause "Everyone's going to let you down, even you let yourself down." Tuolta reissulta painuin sekoilemaan lisää Tampereelle Blockfesteille, josta päädyinkin 40 asteen kuumetokkurassa TAYSiin ja sieltä isoäitini luo.

Tuolla isoäitini luona sitten silmät avautuivat ja tein päätöksen, että jos tästä selviän vielä hengissä lupaan kohdella itseäni kunnioittavasti jatkossa.


Syksy tuli ja lukio jatkui, hakeuduin psykologin puheille ja vaadin, myös saada helpotetun opiskelun mahdollisuuden. Sen sainkin jo pelkästään tuon keväällä järkyttäneen tapahtuman johdosta, mikä oli täydellistä sillä lisää oli tulossa.

Niinhän se menee, kun kunnon paskasaavi kaadetaan niskaan, sitä paska lykitään oikeasti kunnolla päälle ja vain vahvat saavat tällaisia XXXXL -saaveja kuin minä.

Koulussa siis päätettiin, että syksy taaperretaan läpi oman jaksamiseni mukaan ja koko kevään teen etänä isoäitini kesä-asunnolta, järven rannalta. Tuossa hötäkässä minulla todettiin niin erittäin vaikea lukihäiriö kuin jonkin tasoinen keskittymis/paniikkihäiriö. Kiitos elämässäni näinä vuosina tapahtuneet asiat.


Koulussani oli siis tapahtunut paha vesivahinko, joka oireili minulla jo saadun altistuksen takia voimakkaasti, joten oli todella hyvä, että kevään olin liki 200 kilometrin päässä. Toki toisin kuin yläasteellani, lukiossa asiasta puhuttiin suhteellisen avoimesti ja kuunneltiin opiskelijoiden oireet sekä haettiin heille ratkaisuja niihin.

Näin ollen pääsin eroon jo vuosia kestäneestä helvetillisestä pääkivusta, joka ajoi miltei hulluuden partaalle.


Kaikkien odotusten vastaisesti tapasin tuossa hötäkässä elämäni miehen ja sain lakinkin päähän.


Koulujeni sisäilmaongelmista huolimatta olin siis selviytynyt. Tosin nykypäivänä jos esimerkiksi kävelen home- tai kosteusvauriosta kärsivään tilaan, oireet pamahtavat paikalle miltei heti.


Suomessa on AIVAN liikaa homeisia kouluja ja päiväkoteja, jotka altistavat tuhoisimpaan aikaan ihmisen elämässään järkyttäville ongelmille. Olen valmis puhumaan niin terveemmän elämäntyylin kuin terveempien koulujen puolesta!


Haluaisin kuulla onko Sinulla kokemusta homeesta tai kosteusvaurioista ja niiden aikaansaamista oireista? Jos on tai tunnet jonkun, jolla on, olethan ystävällinen ja kommentoit.

Kunnat ja kaupungit herätys, nuoret ovat meidän tulevaisuus. Eihän pilata heidän terveyttään jo elämän alkumetreillä!

Aion ainakin pitää huolen, ettei oma lapseni joudu kohtaamaan näitä ongelmia jo nuorena, pidäthän sinäkin siis huolta lapsesi opiskelutaipaleesta!

Haluaisinkin haastaa nyt kaikki vanhemmat vaatimaan lapsillensa puhtaat ja terveelliset ympäristöt opiskeluun!

Osallistu keskusteluun SoMessa, käyttämällä #teräsmutsipuhtaanopiskelunpuolella


-Teräsmutsi


282 views

Recent Posts

See All

Raiskaus on aina raiskatun syy

*Seuraava kirjoitus voi järkyttää herkimpiä* Raflaava otsikko, ehkä, mutta näin minulle on todettu. Ja tuo lause jos mikä satuttaa, jo ihan ketä vain, mutta erityisesti tuon karmivan kokemuksen kokene

OTA YHTEYTTÄ

YHTEISTYÖT&TIEDUSTELUT
hensku (at) terasmutsi.com
+358 50 3160 000
  • Facebook - Black Circle
  • Instagram - Black Circle
  • LinkedIn - Black Circle

©2018 BY TERÄSMUTSI.